MUAYTHAI CHINNARACH, HELSINKI THAIBOXING CLUBIN JA CRESTIN YHTEISTYÖSALI THAIMAASSA

Muay Thai Chinnarachin salille ovat tervetulleita treenaamaan kaikki aloittelijasta ammattilaiseen. Kaikki harjoittelu tapahtuu ohjatusti jokainen treenaaja taitotasosta riippumatta huomioiden. Valitettavan monelle Thaimaan nykysalille kuuluvaa ”rahastuksen meininkiä” ja omatoimista säkinpotkimista Chinnarachilla ei ole, vaan meininki on reilua ja rehtiä joka suhteessa. Päävalmentaja Chin ottaa huomioon tavoitteesi harjoittelun suhteen. Vaikka Chinnarachin treeneissä ei tietysti löysäillä, on tunnelma salilla kuitenkin rento ja hyvä yhteishenki eri kansallisuuksien välillä kuuluu salin kulttuuriin. Kynnys salille tulemiseen on matala. Sinut otetaan varmasti hyvin vastaan, vaikket thaimaalaista salikulttuuria ja käyttäytymisnormeja entuudestaan tuntisikaan.

Jos olet kiinnostunut ottelemisesta ja vaikka menossa ihan ensimmäistä kertaa kehään tosimielellä, onnistuu sekin hyvin Chinnarachilla. Chin järjestää otteluiltoja omalla salin ”stadionilla” säännöllisesti. Hän omaa myös entisenä huippuottelijana suhteet Bangkokin huippustadioneiden promoottoreihin, ihan Lumpinille ja Chanell 7 saakka.  Eli rajana on vain taivas, mikäli asennetta ja kykyjä löytyy.

Chin lisäksi salilla toimii päätoimisesti kaksi muutakin valmentajaa, DeeDey ja Pok.

Esimerkki perusharjoituksista:

Kevyt lenkki tai hyppynarua
Venyttely
Varjonyrkkeilyä
Säkkiharjoitus
Padi / Välineharjoitus 3-5 erää
Kevyttä sparria tai lähiottelua
Venyttely ja jäähdyttely
(Kaikki harjoittelu tapahtuu valmentajien jatkuvassa valvonnassa virheitä korjaten.)
Treenit ovat aamuisin klo 9-11 ja iltapäivän treenit klo 16-18.

SALIN SIJAINTI

Muay Thai Chinnarach sijaitsee Koh Phanganin lounaisrannalla Thongsalassa, aivan sen keskustassa. Salille on n. 5 minuutin kävelymatka Thongsalan satamalaiturilta ja sen löytää suoraan The Phangan Chai Hotellin takaa. Kävellessäsi pääkatua pitkin, tulee salille johtava katu oikeallesi. Risteyksestä löytyy kyltti salille.

Vaihtoehtoja majoitukseen on monia. Thongsalan keskustasta, ihan salin läheltä löytyy useita hotelleja ja guest houseja.  N.  10 minuutin kävelymatkan päässä salista löytyy monen tasoisia, rauhallisia ja idyllisiä rantabungaloweja. Myös ihan salin vieressä löytyy halpoja ja vaatimattomia huoneita askeettisista oloista nauttiville.  Chin auttaa mielellään haluamanalaisesi majoituksen löytämisessä ja huolehtii tarvittaessa myös kuljetuksista.  
 
SALIN OMISTAJA JA PÄÄVALMENTAJA ”CHIN”

Chin (Ottelijanimi Chinnarach Chor. Wattarin) syntyi vuonna 1975 Nakhon Si Thamaratin kaupungissa Etelä-Thaimaassa. Ottelu-uransa Chin aloitti 9-vuotiaana. 12 vuotiaana, voitettuaan Etelä-Thaimaan mestaruuden Chin muutti harjoittelemaan ja ottelemaan pääkaupunkiin Bangkokiin Chor Watcharin Kiet Pet Muay Thaï Campille.

Matkalla kohti korkeinta huippua hän voitti mm. junioreiden Bangkokin mestaruuden. Chinin uran huippuhetket sijoittuvat vuosiin 1999-2001 jolloin hän piti hallussaan sekä Lumpinin ja Rajadamnoenin mestaruuksia ja voittaen myös WMC:n maailmanmestaruuden vuonna 2001. Urallaan Chin otteli myös Channel 7 stadionilla ja ulkomailla mm. Australiassa ja Malesiassa.

Ottelijauransa lopetettuaan hän muutti vaimonsa ja tyttärensä kanssa Koh Phangnanille, jossa myös hänen ottelijanimeään kantava salinsa nykyään toimii. Ihmisenä Chin on helposti lähestyttävä ja ystävällinen. Hän puhuu kohtuullisen hyvää englantia ja hänen kanssa on helppo ja luotettava tulla toimeen ja sopia asioista.

Chinin ura pähkinänkuoressa::

Champion, Southern Province, 1987
Junior champion, Bangkok, 1988
Champion featherweight, Lumpini Satdium 1999,,2000,2001
Champion featherweight, Rajadamnern,1999, 2000, 2001
Champion of the world, Muay Thaï featherweight, 2000, 2001
250 fights, 185 wins

MUUTA KOH PHANGANISTA

Koh Phangan sijaitsee Etelä-Thaimaassa turmeltumatomien vesien ympäröimänä Siaminlahden. Saarelle pääsee helposti esim. Bkk:sta bussi- lauttayhdistelmällä. Lentokoneella matkustettaessa lähimmät lentokentät ovat Koh Samui tai Surat Thani, joista toimivat lauttayhteydet Koh Phanganille.

Saari on kuuluisa Full Moon Partyista, mutta sillä paljon muutakin tarjottavaa.  Thainyrkkeilyn lisäksi saarella on hyvät mahdollisuudet mm. snorklaukseen, melontaan, viidakkoretkeilyyn, maastopyöräilyyn yms.

YHTEYSTIEDOT

/www.muaythaichinnarach.com
+66(0) 86-9538253
chinnarach(at)hotmail.com

Suomalaiset salista kiinnostuneet voivat olla yhteydessä Antti Naakkaan antti.naakka(at)muaythai.fi ja 040-5286932 Olen mielelläni yhteydessä Chiniin ja kerron minkälaisia kavereita, minkälaisilla odotuksilla ja tavoitteilla on tulossa treenaamaan.